HYVINVOINTISI PUOLESTA JO VUODESTA 2010 - BLACK WEEK TOIMITUKSISSA VIIVEITÄ - ILMAINEN TOIMITUS YLI 69€ TILAUKSIIN
Rajaa tuotteita
Sulje rajatukset

Hyvinvointiteko - vaihda luomukahviin!

Kirjoittanut Aino Mäkelä

Me suomalaiset rakastamme kahvia ja se onkin yksi ruokakulttuurimme kulmakivistä. Keskimäärin suomalainen käyttääkin noin kymmenen kiloa kahvia vuodessa! Suosionsa vuoksi  viljelymenetelmiä on kehitetty tuotannon maksimoimiseksi, minkä vuoksi kahvin laadussa ja viljelyn vaikutuksissa ympäristöömme on suuria eroja.

Tavallinen kahvi on yksi maailman eniten kemiallisesti käsitellyimmistä raaka-aineista. Sen viljelyssä käytetään synteettisiä lannoitteita, torjunta-aineita, rikkakasvien torjunta-aineita, sienitautien torjunta-aineita ja hyönteismyrkkyjä. Näiden jäämiä jää itse lopputuotteeseen ja siten päätyy myös kahvikuppiisi. Itse kahvin ja ympäristön lisäksi myös viljelijät kärsivät tästä ylikuormituksesta käsitellessään satoa. Näiden kemikaalien jäämät vaikuttavat myös ympäröiviin yhteisöihin saastuneen ilman ja veden kautta.

Luomukahvin viljelyssä ei käytetä mitään edellä mainittuja kemikaaleja, minkä vuoksi niin kahvi kuin ympäristökin säilyy puhtaampana samalla tukien ympäristön monimuotoisuutta. Puhtaasti luomuna viljelty kahvi on myös terveellisempää, sillä se sisältää runsaasti terveyttä edistäviä antioksidantteja eikä se aiheuta tavallisen kahvin tapaan epämiellyttävää vapinaa. Luomukahvin tunnistaa usein myös aromikkaammasta mausta.

Tutustu luomukahvivalikoimaamme!



Luomukahvi onkin kohtuudella nautittuna terveellinen juoma, joka parantaa viretilaa ja keskittymiskykyä. Kofeiinin stimuloivan vaikutuksen vuoksi kahvi tehostaa aineenvaihduntaa ja suorituskykyä! Kahvista on tehty myös useita tutkimuksia, joiden mukaan se voi vähentää riskiä tyypin 2 diabetekseen, suojella Alzheimerin taudilta ja dementialta sekä vähentää riskiä sairastua Parkinsonin tautiin.


Luomulaatuiset kahvipavut sisältävät luontaisesti paljon antioksidantteja, vitamiineja ja mineraaleja, jotka kaikki tukevat terveyttämme. Antioksidantit suojaavat solujamme ja vahvistavat vastustuskykyämme, sekä lisäävät sydämen ja maksan hyvinvointia. Luomukahvi ei siis ole hyväksi vain terveydelle, vaan lisää myös viljelijöiden ja ympäristön hyvinvointia. Valitsemalla luomun teet palveluksen niin terveydellesi kuin ympäristölle.

Tutustu luomukahvivalikoimaamme!